Rakkaista rakkain koiramme Alli, Fin MVA Nallenevan Tinakenkätyttö on poissa.

Pieni pää pyörällä hormoneista Alli-puuppanen oli karannut pihasta isolle tielle, jolla kohtasi nopean, kivuttoman loppunsa autoon törmätessään.

Kuka nyt sanoo iloisen HAUn kun tulen kotiin?

Kuka nyt näykkii minua punteista kun olemme lenkillä?

Kuka nyt murjottaa jos joutuu laittamaan housut?

Kuka nyt nukkuu sänkyni alla ja sinne mönkiessään sekoittaa pohjan säleet selällään niin, että tipun melkein pohjan läpi ?

Kuka nyt katsoo minua lempeästi silmiin ja antaa pusun ihan joka puolelle?

Kuka nyt kakkii kukkapenkkiini?

Kuka nyt pitää pennun kurissa?

Kuka nyt lenkkeilee ja leikkii näyttelyä Annin kanssa?

Kuka nyt puree Ransua hännästä, kun Ransu on voitolla juoksukisassa?

Kuka nyt nuolee kyyneleeni, kun itku on loputon tulva?

Ketä voin rakastaa niinkuin sinua rakastan?

Ei sinua voi korvata, ei edes osittain... Oli vain yksi sinä, ja nyt olet poissa.

Kun äsken veimme kynttilän ja kukkia haudallesi, kuulimme molemmat ihan samanlaisen Haukahduksen, jollaisen osaat sanoa vain sinä, yksi terävä Hau, ja sitten syvä hiljaisuus. Olitko se sinä, kerroitko meille, että olet päässyt perille? Voi kunpa tämä olisi vain pahaa unta, ja pian heräisin tassujesi rapinaan...

Olen itkenyt monta jokea ja järveä ja merta, mutta ne kyyneleet eivät tuo sinua takaisin. Enemmän kuin mitään, haluaisin olla vierelläsi, kuulla sinun äänesi, silittää pehmeää turkkiasi , rutistaa sinua ja kertoa kuinka paljon rakastan, sillä rakastan sinua paljon.

Ikävämme on suunnaton, eikä itkusta tule loppua. Elämä näyttää mustalta ja olo pahenee joka sekunti, kun joudumme olemaan sinusta erossa. Ehkä joskus vielä pystyn katsomaan kuvaasi ja hymyilemään, sillä nyt en voi itkemättä katsoa edes paitaa, jossa lukee "oma Nallenevalainen on ihan kauheen luxusta"- sillä sitä se oli, alusta loppuun asti, ihan kauheen luxusta. Jokainen hetki, jokainen yhteinen sekunti.

Kiitos Marja, että luotit meille sydänkäpysesi. Alli tassutteli sydämiimme ensitapaamisella, ja jo sitä ennen oli Allilla paikka sydämessäi.  Ensi tapaamisella otettu valokuva pienestä pallerosta oli sänkyni vieressä jo viikkoja ennen kuin Alli muutti meille. Alli oli elämäni koira isolla koolla. En toivu tästä varmaan ikinä. Ikinä en Alli sinua unohda.

Olet meille niin rakas, toivottavasti sinulla on hauskaa Taivaan Isän luona. Tulethan minua vastaan kun on minun aikani lähteä täältä pois? Kuulenhan rajan takana sinun iloisen haukkusi? Saanhan ottaa sinut syliin ja rutistaa?

En sano hyvästi Rakas, sillä uskon, että kohtaamme vielä. Sanon vaan kuten aina: heippa, muru, ole kiltisti, pusuja ja haleja.

Osa Allia elää yhä Allin ja Ransun pojissa Tedissä ja Sipessä, Pikkupojilla on aina paikka sydämessäni, he ovat tärkeitä. Alli oli koirista paras ja hienoin, ja pojissa on paljon samaa. Mutta toista Allia ei ikinä tule

En osaa sanoa, miten pahalta minusta tuntuu, mutta sen voin sanoa, että kun seuraavaksi minut näette, todennäköisesti näette myös kyyneleen silmäkulmassani.

Sillä ikävä on suunnaton.

      Alli, Fin MVA Nallenevan Tinakenkätyttö 4.1.2002- 27.7.2007