P4250068-normal.jpg

Norjalainen Metsäkissa” Roosa syntyi kasvattajan sanojen mukaan 15.1.2010. Meidän perheeseen Roosa muutti huhtikuun puolivälissä 2010. Kasvattaja toi silloin kissan meille, sillä hänen luokseen ei saanut mennä pentua hakemaan saati katsomaan, ettei tuo mukanaan bakteereja, jotka voisivat sairastuttaa pennut.

 

 

Luovutuksen yhteydessä huomasin Roosalla isohkon napatyrän, josta huomautin kissan kasvattajalle saman tien. Kasvattaja ei ollut sanojensa mukaan pidellyt kissanpentuja, ja siksi ei ollut huomannut, että pennussa olisi jotain vikaa. Hän ei myöskään ollut sanomansa mukaan edes tiennyt, että kissalla voi olla napatyrä, eikä sitä miten se ilmenee. Han mainitsi kasvattaneensa kissoja yli kymmenen vuotta.

 

 

Roosa haisi tullessaan voimakkaasti kissanpissalta, ja sen turkki oli klattuinen. Tästä huomauttaessani kasvattaja sanoi toisen pennun , Tikrun, pissanneen sen päälle matkalla. Tikru oli matkalla uuteen kotiin Vammalaan.

 

 

Luovutushetkellä huomasin myös, että Roosalla oli nuha ja sen silmät vuosivat runsaasti ja hengitys haisi pahalta. Tämän kasvattaja sanoi johtuvan rokotuksesta, jonka pentu oli saanut edeltävällä viikolla, eikä hän ollut huomannut kotona kissanpennussa mitään erityistä, kuten sitä, että nenä ja silmät vuotavat. Nenästä vuoti eritettä todella runsaasti, ja useampana yönä nousin muutaman kerran puhdistamaan pennun nenää, kun se meni tukkoon ja kissan hengitys oli vaikeaa. Nenästä vuotava erite oli  todella runsasta, paksua, kelta-vihreää ja pahanhajuista. Silmistä vuosi kellertävää eritettä, jota tuli niin runsaasti, että silmät muurautuivat umpeen. Silmiä ja nenää puhdistettiin lukuisia kertoja päivässä, usean päivän ajan.

 

 

Heti maanantaina soitin Roosalle ajan lääkäriin. Roosa sai antibioottikuurin ja lääkäri tutki sen ja totesi isohkon napatyrän olemassaolon. Eläinlääkärillä kävi myös ilmi, että kissa ei varmastikaan ole puhdasrotuinen. Sovittiin, että tarkkailen kissaa, ja jos napatyrä ei oireile aiemmin, niin korjataan se sterilisaation yhteydessä. Antibioottikuuri syötettiin loppuun, mutta vasta kuurin ollessa loppumaisillaan Roosan silmä- ja nuhaoireet alkoivat helpottaa. Nuhaa oli jonkin verran vielä kuurin loputtua, mutta se väheni  pikkuhiljaa noin 2 viikon sisällä.

 

 

Alusta saakka Roosa söi todella ahneesti, ihan kuin sen olisi ollut pakko saada kuppi tyhjäksi. Tarjosimme Mjau- merkkisen purkkiruoan lisäksi Shebaa ja jauhelihoja ja kalaa. Kuivaruokaa Roosa ei huolinut. Varmuudeksi madotimme Roosann, vaikka kasvattaja väitti madottaneensa sen kolme kertaa.

 

 

Alusta alkaen Roosalla oli vaikeuksia sisäsiisteyden kanssa. Mainitsin sisäsiisteysongelmista kasvattajalle, kun soitin hänelle kysyäkseni onko muilla pennuilla nuhaoireita ja uudelleen heti ensimmäisen eläinlääkärikäynnin jälkeen. Kysyin neuvoa sisäsiisteyden opettamiseen ja minkälaista hiekkaa hän oli käyttänyt, mutta hän ei osannut sanoa juuri mitään muuta kuin että ”kenelläkään muulla kasvattamallani kissalla ei koskaan ole ollut ongelmia”, ”otan selvää”, ja ” ei se täällä pissannut matolle”. Käyttämäänsä kissanhiekkamerkkiäkään hän ei ”osannut” sanoa, jotain lähikaupan se oli.

 

 

Yritin opettaa Roosaa sisäsiistiksi. Aloin pitää Roosaa tarkkaan silmällä, ja aina kun näytti siltä, että sen on ”vessahätä”, nostin sen hiekkalaatikolleen, ja kehuin, ja aika usein se pissasikin kun tein näin. Parin viikon kuluttua Roosa osasi jo aika usein mennä laatikolleen asioilleen, vaikka vahinkoja sattui tosi usein. Joskus Roosa kuitenkin käveli laatikoltaan toiselle puolen taloa pissalle esim. matolle tai tyynyn päälle, sohvalle ,sänkyihin… Kesäkuulla Roosa alkoi yhä useammin käydä asioillaan muualla kuin hiekkalaatikollaan. Kakkakasoja ei tullut juuri koskaan hiekka-astiaan, vaan Roosa saattoi tehdä tarpeensa keskelle lattiaa. Hiekka-astia siivottiin useita kertoja päivässä, ja hiekka-astioiden määrää lisättiin ja suljettiin makuuhuoneiden ovet, jotta Roosa löytäisi helpommin astialleen.

Roosa saattoi käydä kääntymässä laatikolla, ja heti perään mennä asioilleen laatikon viereen, vaikka laatikko oli puhdas.  Meillä oli käytössä sekä kannellinen että kanneton astia, eli valinnanvaraa mallissakin oli.

 

 

Ongelma paheni pahenemistaan, ja kohta Roosa ei tehnyt asioitaan enää ollenkaan hiekka-astiaansa. Sen lisäksi Roosa oli apean ja väsyneen oloinen ja kokoajan nälkäinen.  Heinäkuun alussa varasin Roosalle lääkärin. Vastaanotolla Roosan virtsateistä ei löytynyt tulehdusta, mutta silmätulehdukseen Roosa sai taas lääkkeet. Lisäksi Roosa alkoi syödä Royal Canin Calm-ruokaa (veteen turvotettuna), joka on tarkoitettu juuri tämänkaltaisiin ongelmiin.  Noin viikon ajan eläinlääkärikäynnin jälkeen Roosa teki suurimman osan tarpeistaan astiaan. Sitten sama touhu alkoi taas. Kokeilimme Feliwaytä , mutta siitäkään ei ollut apua. Roosa piti aiemmin kovasti hellimisesttä, mutta alkoi kokoajan vetäytyä enemmän kuoreensa, joskus se yritti leikkiä Tompan tai koirien häntien kanssa, mutta jatkuvasti se vetäytyi enemmän ja enemmän omiin oloihinsa. Kuivaruokakin lakkasi turvotettunakin kelpaamasta. Yritin tarkkailla hampaiden vaihtumista, mutta Roosa ei pitänyt että sen suuta yritettiin tutkia. Minun mielestäni Roosan maitohampaat eivät vaihtuneet pysyviksi hampaiksi. Syyskuun alussa käytin Roosan vielä lääkärillä, että napatyrän tilanne tarkistettiin, se oli hieman suurentunut. Aloin miettiä, johtuuko Roosan käytös ympäristöstä, esim. koirista tai lapsista. Se tuntui epätodennäköiseltä, koska Roosa tykkäsi leikkiä koirien kanssa, ja meni lasten viereen makailemaan ja silitettäväksi . Päätimme kuitenkin, että Roosa saisi mennä kokeeksi rauhalliseen kotiin, jossa ei ole lapsia eikä koiria. Ystäväni tytär Hanna otti Roosan kokeeksi hoitoonsa kahden tyttökissan kaveriksi. Roosa oli nopeasti ystävystynyt toisten kissojen kanssa, mutta sisäsiisteys tuotti yhä ongelmia. Roosa teki kaikki/ lähes kaikki asiansa laatikon viereen, vaikka astioita oli useampia ja ne olivat siistejä, tai sitten Roosa teki asiansa keskelle lattiaa. Roosa steriloitiin ja napatyrä korjattiin, ajateltiin jos siitä olisi apua. Tämän toimenpiteen yhteydessä eläinlääkäri huomasi Roosan suun olevan täynnä Herpes-tyyppisiä rakkuloita. Suu oli huonokuntoinen ja kipeän näköinen. Lisäksi Roosa vaikutti ikäisekseen pieneltä ja hoikalta, vaikka se söi paljon ja hyvälaatuista ruokaa. Ilmoitin näistä kasvattajalle puhelimitse, ja pyysin neuvoja miten edetä, hän ei osannut auttaa. Hän sanoi ettei hänen kissoillaan ole koskaan ollut herpestä, eikä ollut koskaan kuulluut kenelläkään olevan. Hän lupasi taas ottaa selvää ja soittaa tutulle eläintenhoitajalle Helsinkiin.

 

 

Roosa toipui leikkauksesta hyvin, mutta sisäsiisteysongelmaan siitä ei ollut apua. Roosa oli sulkeutunut, pienikokoinen ja siitä näki, ettei kaikki ollut kunnossa vaikka se sai hyvää huolenpitoa ja kaikki olosuhteet olivat kunnossa. Välillä se yritti vähän leikkiä kissakavereiden kanssa. Suun rakkulat pahenivat, ja kovan ruoan syöminen oli mahdotonta, purkkiruokaa Roosa söi, mutta hieman vaivalloisesti. Kissasta näki, että se on kipeä ja häiriintynyt. Ympäristö oli Roosalle tuttu ja mieluisa ja sitä hoidettiin parhaalla mahdollisella tavalla, jos siis stressiä olikin, se johtui sen terveydentilasta, joka oli huono jo alun alkaen eikä hyvästä hoidosta ja lääkinnästä huolimatta kohentunut.

 

 

 Roosa palautui meille, kun todettiin ettei uusi koti valitettavasti ratkaissut sen ongelmia. Olin jälleen yhteydessä kasvattajaan. Olin kertonut kaiken edellämainitun hänelle, ja hänkin sanoi ymmärtävänsä, ettei kissaa voi taas laittaa uuteen kotiin, ja että hän ymmärtää, että kissankakat pitkin lattioita ovat terveysriskikin, kun perheessä on pieniä lapsia. Ja herpeksen takia kissa olisi voinut sairastuttaa muut lemmikkimme, mm. Pienet koiranpentumme. En yrityksistä huolimatta löytänyt enää uusia keinoja hoitaa Roosan ongelmia ja helpottaa sen oloa. Puhelimessa sanoin kasvattajalle, että jos hän ei tiedä mitään vaihtoehtoja, mistä Roosan vaivat voisivat johtua ja mikä niihin auttaisi, olisi mielestäni ainoa vaihtoehto päästää Roosa kissojen taivaaseen, vaikka en sitä haluaisi.

 Kun kerroin miten kova paikka tämä on meille kaikille, hän neuvoi valehtelemaan lapsille että kissa sai uuden kodin, vaikka todellisuudessa se on kuollut. Minä en halunnut valehdella. Kasvattaja kysyi, enkö voisi pitää kissaa kuljetuskopassa vaikka autotallissa, tai ulkovarastossa . Totesin, että olisi julmaa ja epäinhimillistä sulkea sairas eläin yksin kylmään varastoon, enkä voisi edes ajatella sellaista vaihtoehtoa. Kukaan luotettava ihminen ei myöskään huolisi häiriintynyttä, sairasta ja ympäriinsä ulostavaa kissaa kotiinsa. Kasvattajan seuraava kommentti oli, ettei kannata viedä Roosaa eläinlääkärille lopetettavaksi, koska se maksaa ja joudun vielä maksamaan päivystysmaksunkin.

 

Minun näkemykseni Roosan tilanteesta oli, että Roosa oli pahasti häiriintynyt puutteellisten olojen ja syntymäkodin huonon hoidon vuoksi. Epäilen yhä, onko sillä ollut edes saatavilla emoa, vai onko pennut viety emoltaan liian aikaisin, jotta saadaan emo mahdollisimman pian uudelleen kiimaan ja tiineeksi.

Olen aikaisemmin hoitanut ”navetassa kasvanutta” kissaa, jolla oli hyvin  samantapaisia ongelmia. Silloin pitkän yrittämisen ja tuloksettomien hoitoyritysten jälkeen Elvis-kissa piti lopulta nukuttaa ikuisesti . Kerroin Elviksen tarinan Roosan kasvattajalle heti ensimmäisen puhelinkeskustelumme aikana, ja sanoin, että en halua enää joutua käymään läpi samaa, vaan haluan kissan, joka on hoidettu hyvin pennusta lähtien.

Tomppa-kissamme, joka on tullut meille ennen Roosaa, puolestaan on lähtöisin paikasta, jossa se sai pentuna hyvää ja asianmukaista hoitoa. Tomppa on normaalisti käyttäytyvä, terve kissa. Samoin ovat olleet aikaisemmat kolme omaa kissaamme, joista kaksi yhä asuu ja voi hyvin vanhempieni luona, ja myöskin kaksi kissaa jotka ovat olleet minulla lapsena.

 

 

Koska mitään uutta hoitokeinoa ei ollut löytynyt, suureksi suruksemme rakas Roosamme sai eläinlääkärillä eutanasian, ja viimeisen leposijan pihastamme. Ainoa lohtu on, että tiedän Roosan päässeen kivuistaan ja ahdistuksestaan.

 

 

Kasvattaja lupasi neuvottelun jälkeen palauttaa Roosasta maksamani hinnan, 390 euroa. Ilmoitin myöhemmin kasvattajalle tilinumeroni, kuten hän pyysi, mutta hän olikin muuttanut mielensä ja pyysi eläinlääkärin todistuksia lopettamisesta yms. että hän voi tuomarin kanssa käydä ne läpi, ja tuomari voi päättää, oliko kissa stressaantunut huonosta hoidostamme johtuen, ja oliko sitä oikeasti edes lopetettu. Hän epäili, että huijaan häntä ja olen myynyt kissan eteenpäin. Hän suhtautui minuun hyvin vihamielisesti. Toimitin hänelle marraskuun alussa kopiot kaikista hänen pyytämistään lausunnoista ja lisäksii kirjoitin selvityksen mitä on ollut ja mitä tehty, missä ja milloin . Hänen piti ottaa minuun yhteyttä heti luettuaan ne, mutta arvatenkaan hän ei ole sitä tehnyt.

 

 

Kasvattaja  väitti kissan olleen täysin terve, kun hän toi sen, ja väitti eläinlääkärin tarkastaneen sen ennen luovutusta. Lääkärintodistusta pennulla ei ollut. Kun kyselin asiasta eläinlääkäriasemalta,missä pennut kasvattajan mukaan oli tarkastettu, minua neuvottiin ottamaan yhteyttä eläinsuojeluun ja myös poliisiin. Kissa ei tiettävästi ollut edes puhdasrotuinen, vaikka se sellaisena minulle myytiin. Sain myös kuulla eläintenhoitajalta, että heille oli tullut muitakin vastaavanlaisia puheluita samaa kasvattajaa koskien.

 

 

Jälkeenpäin Porin Reposaaressa toimiva Roosan kasvattaja on  syyllistänyt minua siitä, että Roosalla oli ongelmia alusta alkaen. Herpes kuulemma johtui stressistä jota olimme kissalle aiheuttaneet huonolla hoidolla . Hän sanoi, että on ottanut selvää asiantuntijoilta että lopetutin sen ilman hyvää syytä, hoitokeinoja on, hän sanoi, mutta ei osannut nimetä ensimmäistäkään. Aikaisemmin hän oli kanssani samaa mieltä, että muuta ei ole tehtävissä. Aina hän lupasi kysyä neuvoa joltain helsinkiläiseltä tutulta, joka on eläintenhoitaja. Kun kysyin uudestaan, ei hän ollut ehtinyt selvittää. Kun Roosa oli lopetettu, ja oli aika palauttaa kissan hinta, oli kasvattaja alkanut ”tutkia asioita”, ja kaikki olikin hänen sanojensa mukaan kiinni minusta, vastauksia oli yllättäen alkanut löytyä, mutta kuitenkaan hän ei osannut kertoa minulle niitä, eikä sanoa minulle mitä minun olisi pitänyt Roosan kanssa tehdä toisin.

 

 

Eläimistä huolehtiminen ja niiden hyvä hoito ovat aina olleet minulle ja miehelleni  kunnia-asioita. Meille lemmikit ovat rakkaita perheenjäseniä, huolimatta niiden perimästä tai ominaisuuksista tai sairauksista.

Hyvällä omatunnolla voin vakuuttaa, että sekä minä ja mieheni että Hanna olemme hoitaneet Roosaa parhaalla mahdollisella tavalla, ja tehneet lopullisen päätöksen yksinomaan Roosan parasta ajatellen.

Myös eläinlääkäri oli valmis todistamaan minun hoitavan lemmikkini moitteettomasti.

 

 

Viikko sitten sain yhteyden toiseen ihmiseen, jolla on kaksi kesällä luovutettua kissaa samalta kasvattajalta. Kissat olivat olleet huonokuntoisia, ja niillä oli todettu kissoihin erikoistuneen eläinlääkärin vastaanotolla Giardia-infektio, Kaliki-virus, Mykoplasma ja niiltä oli löytynyt runsaasti täitä ja väiveitä. Toinen hänen kissoistaan menetti toisen silmänsä ja oli kuolla mm. kalikiviruksen vuoksi. Kasvattaja oli hänenkin kohdallaan kiistänyt olevansa millään tapaa syyllinen kissojen tilaan.

 

 

On hyvin todennäköistä, että meidän Roosa kärsi samoista vaivoista kuin nämä kaksi kissaa. Valitettavasti minä en löytänyt tietäni Helsinkiin kissaspesialistin luo, eikä täällä osattu epäillä kyseisiä taudinaiheuttajia. Ikävää on myös, ettemme me Ninan kanssa saaneet yhteyttä toisiimme aikaisemmin, Ehkä Roosaa olisi sittenkin voitu auttaa. Kasvattaja  on ollut kokoajan tietoinen näistä ongelmista, mutta vaikka kuinka kyselin, ei hän maininnut minulle niistä sanallakaan. Hän siis tahallisesti salasi minulta tietoa, joka olisi voinut olla ratkaisevaa Roosan hoidon kannalta. Roosa kävi kolmella eri lääkärilläkin, mutta näitä tauteja ei osattu missään vaiheessa epäillä, ovathan ne kuitenkin harvinaisia.

 

 

Kasvattaja on tietoisesti vaarantanut myös pienten lastemme, lemmikkiemme ja meidän aikuisten terveyden.  Huomenna saan vastaukset ensimmäisitä näytteistä, loput varmaankin viikon sisällä. Tosissani toivon, ettei Giardia eikä mikään muukaan ole tarttunut keneenkään meistä.

 

 

Tämä tarina varmasti jatkuu vielä, sillä sekä poliisi , terveystarkastaja että kaupungin valvontaeläinlääkäri ovat aloittaneen asian selvittelyn.

 

 

 

 

Mikään ei silti vie pois suunnatonta ikävää… L